Aikamatka 30v taaksepäin: Ultravox Tavastialla 17.8.2010

Flow Festivalin jatkoksi sopi hyvin electronican alkuaikojen tähtien tsekkaaminen. Ultravoxin kundit aloittivat syntsan surinan jo 70-luvulla, ja suurin menestys tuli 80-luvun alussa. Vuonna 2009 alkuperäiset jäsenet kokosivat bändin uudestaan yli 20 vuoden tauon jälkeen. Epäilys tietysti heräsi, jaksavatko sedät vielä heilua, mutta olihan sitä taas vanhaa suosikkia mentävä katsomaan, kun lukioaikana ei onnistunut. 

Tavastia oli pakattu yllättävän täyteen, kun Midge Ure ja kaverit kiipesivät lauteiile. Ja alku tuntui todella siltä, että he joutuivat kiipeämään. Keikka alkoi komealla New Europeans:lla, mutta yllättävän varovaisesti esitettynä. Ehkä kavereiden 60v ikä näkyi juuri siinä, että koneen käynnistäminen kesti muutaman biisin ajan. Vastaanottavaisen yleisön avustamana bändi sai sitten fiiliksen kohdalleen, ja varsinkin Ure ja keyboard/viulu- taituri Billy Currie innostuivat silminnähtävästi. Loppujen lopuksi bändi soitti lähes kahden tunnin setin, joka huipentui suurimpiin hitteihin All Stood Still, Vienna ja Dancing with Tears in My Eyes. 

Vaikka bändi suoriutui keikasta mallikkaasti, kokonaisvaikutelmaksi jäi silti enemmän kuriositeetti kuin hieno musiikki- revival. Liian pitkä tauko keikkailussa ja ennen kaikkea uuden musiikin teossa näkyi pahasti keikalla, josta tuoreus jäi harmillisen pahasti vajaaksi. Silti, bändi oli onneksi todella kaukana Whitney Houston- tyylisestä exploitaatiosta, ja tarjosi vanhoille faneilleen mukavan muisteluillan.

Flow Festival 2010

Flow- viikonloppu olisi voinut alkaa paremminkin.. Liian moni muukin oli päättänyt tulla paikalle perjantaina seitsemään menessä, ja pelkkään rannekkeenvaihtoon piti jonottaa yli tunti, ja sen jälkeen vielä uudetaan turvatarkastukseen.. No, kunhan organisaattorit osaavat ottaa huomioon suuret yleisömäärät, tällaiset kömmähdykset toivottavasti katoavat. Ruokatarjonta oli sentään ilahduttavan hyvä ja monipuolinen, vaikka olikin lähes kokonaan kioskeista tarjoiltu. Ja sitten musiikkitarjonnan kimppuun.

Takapihan Awesome Tapes from Africa oli hauska makupalatarjotin afrikkalaista musiikkia, joka tuntuu olevan jonkinlaisessa nousussa Suomessakin. Seuraavaksi päälavalla esiintynyt Air tuntui sen sijaan lievästi innottomalta. Ranskalaisduon elektronimusiikki on tyylikästä ja kaunistakin äänikudelmaa, mutta sekä musiikin että shown rauhallinen uneliaisuus tuo mieleen taustamusiikin, eikä oikein saa innostumaan.

Jos Air oli rauhallista tyylittelyä, teltassa esiintynyt The Drums olikin jo ihan toista maata. Franz Ferdinandin kaltaiset spastiset brittiaktit mieleen tuoneen jenkkibändin kundit tempoilivat ympäri lavaa kuin se kuuluisa heinämies. Musiikki oli erittäin kelvollista indiepoppia, ja kavereiden vauhdikas esiintyminen sai yleisön mukavasti mukaan. Pidemmän päälle tosin alkoi tuntumaan, että tällaista musiikkia on täällä Euroopassa kuultu jo aika paljon, vaikka The Drums siitä parhaasta päästä onkin.

Päälavan viimeinen esiintyjä oli sitten Outkastin toinen puolisko Big Boi. Tiukka rap toimii usein vähän ontuvasti isolla lavalla verrattuna klubeihin. Soundeja on vaikea saada toimimaan kunnolla, eikä suurin osa yleisöstä pääse mukaan kappaleisiin. Big Boi:n komea show joutui kärsimään juuri soundien puuroutumisesta ison ulkolavan volyymeillä. Itse musiikki on toki tasokasta rappia, mutta silti jäin kaipaamaan André 3000:n tuomaa mielikuvituksellisuutta ja huumoria. 

Lauantai alkoikin sitten Husky Rescue:n keikalla päälavalla. Bändin kuulas indiepop toimi mukavasti auringonpaisteessa. Bändin musiikin ja soundin omintakeisuus riitti hyvin pitämään aktin valahtamasta liian hentoiseksi. Ikävä kuulla, että bändi menettää laulajansa Reeta-Leena Korholan, toivottavasti ei kuitenkaan lopullisesti.

Tiivistämöön oli koottu suomalaisen musiikin kokeellisempaa päätä. Nimellä Lau Nau esiintyjä Laura Naukkarinen leikitteli erilaisten efektien, laulunsa, sekä oikeiden ja lelusoittimien kudelmilla. Performanssia olisi voinut jäädä kuuntelemaan jopa pidemmäksikin aikaa, mutta Tiivistämössä tiivistynyt kuumuus teki olosta tukalan, ja Timo Lassy & José Jamesin keikka alkoi kutsua päälavalle. 

Lassy ja James tuli nähtyä jo Pori Jazzeilla, jossa he heittivät maukkaan keikan Otava Factoryssä. Kombo toimi yllättävän hyvin myös Flow:n päälavalla, ja Jamesin samettinen jazzääni soi hienosti ulkotiloissakin. 

Sitten koukkaus takapihan baleaarisiin tunnelmiin, ja takaisin Telttaan kuuntelemaan ruotsalaista Junip- kokoonpanoa. Bändin tunnelmallinen musisointi istualtaan oli ehkä hieman väärässä paikassa, intiimi keikka olisi sopinut paremmin pienempään tilaan. 

Seuraavana vuorossa oli Robynin keikka. Robyn on aito ruotsipoppari, takuuvarma kombinaatio Marie Fredrikssonia, Pinkiä, ja myös Madonnaa. Musiikki on listakelpoista poweripoppia, ja mimmin esiintyminen sopivan räyhäkkää, joten menestystä on varmasti tulossa lisää.

Robynin keikka piti keskeyttää todellisen kulttuuripläjäyksen takia. Syyrialainen Omar Süleyman oli vetänyt Teltan ääriään myöten täyteen, ja heitti armottoman tiukkaa bailubiittiä aitoon arabityyliin. Esityksessä yhdistyi rumpukoneen ja basson tykitys arabilauluun ja -sooloihin. Laulujen sanoittajakin pyöri lavalla kertomassa Omarille lisää lyriikoita. Keikkaa on vaikea kuvailla, mutta tunnelma oli teltassa aivan katossa..

Päälavan viimeinen esiintyjä M.I.A. sitten räjäytti pankin. Räväkkä on liian laimea ilmaus mimmin tempauksista julkisuudessa, joten keikaltakin oli syytä odottaa paljon. M.I.A.:n musiikki on tanssittavaa pop/hip-hoppia siitä parhaasta päästä, ja toimi hienosti päätöksenä päälavan illalle. M.I.A.:sta tullaan vielä kuulemaan paljon, sekä musiikillisesti että muutenkin.

Flow Festival 2010 avajaiskeikka 11.8.

Ei ole mikään ihme, että Flow- festivaali on pikavauhtia kasvanut yhdeksi tärkeimmistä festareista Suomen kesässä. Samalla kun rock-festareita nousee kuin sieniä sateella pienillekin paikkakunnille, Flow tarjoaa jotain aivan muuta. Ensinnäkin Suvilahden karunkomea teollinen miljöö voimalaitoksineen on täysin omaa luokkaansa, ja yhdistettynä sijaintiin metroaseman vieressä tekee festarista röyhkeästi urbaanin. Toisekseen ohjelmasta on turha etsiä 6-kymppisia rock-staroja kelaamassa 80-luvun hittejään. Musiikkikattaus toteuttaa urbaania linjaa keskittymällä uusiin indie-, eletronica-, dance-, alternative-, jazz-, etno-, yms akteihin välttäen täydellisesti rockin ja metallin. Musiikin harrastajan ei siis kannata jättää Flowta väliin..

Flow alkoi taas jo viikonloppua edeltävänä keskiviikkona eräänlaisella pikku-Flow:lla. Käytössä oli vain päälavan alue, ja bändejä kolme. Ensimmäinen pääakteista oli LCD Soundsystem eli tuottaja James Murphy bändeineen. LCD:n musiikki on mielenkiintoinen sekoitus vankkaa tanssibeatia, discoa ja rockia maustettuna ironisella huumorilla. Vaikka LCD onkin kaukana mistään unplugged- meningistä, bändi tarjosi oivan kontrastin toisen pääaktin, Chemical Brothersin kanssa. Bändi soittaa oikeille soittimilla, ja lievästi Morriseyltä kuulostava Murphy ja koko bändi todella esiintyy perinteisesti, eikä piiloudu laitteidensa joukkoon.

Chemical Brothers onkin sitten aivan toista maata. Chemical Ed ja Chemical Tom eivät juuri naamaansa näytä massiivisten laiteräkkiensä joukosta, vaan visuaalisessa pääosassa ovat suunnattomille videoscreeneille heijastetut psykedeeliset videot. Mutta Chemical Brothers ei olekaan tullut yhdeksi harvoista stadionluokan electronica- bändeistä karismaattisen lavapresenssinsä ansiosta. Varsinkin keikalla bändin armoa antamattoman rankka biitti ja koukuttavasti rakennetut biisit ovat ehdottomassa pääroolissa. Edes välipuheet keikalla eivät katkaise lähes tauotonta tykitystä. Siitäkin huolimatta, että bändi ei kosiskellut yleisöä suurimmilla hiteillään kuin lyhyesti ohimennen, voimallinen musiikki veti vastustamattomasti mukaansa. Koukut toimivat kuin kalastajan viehe: tavallisesti intron päättävät merkit annetaan moneen kertaan ennen toimimistaan, biisit tuntuvat päättyvän moneen kertaan jne. Näin yleisön saa pidettyä pidempään siinä mukavassa kutinassa, että kohta jytisee. Ja kyllähän sitten aina jytiseekin Chemicalin kanssa.