Vastustamatonta neroutta: 22-pistepirkko Tavastialla 9.10.2010

Taiteessa silkan outouden ja kiehtovan omaperäisyyden välillä kulkee hyvin epämääräinen raja. Sen, kummalla puolella ollaan, määrää hyvin vaikeasti tunnistettava otus nimeltä taiteellinen lahjakkuus. 22-pistepirkko on voinut etenkin alkuaikoina tuntua pikaisella vilkaisulla enemmänkin juuri oudolta. Kömpelösti esiintyvien P-K:n ja Askon hassu koikkelehtiminen, nörttimäinen olemus ja nasaali laulu saattaisivat viedä harhaan, elleivät bändin musiikista pursuava lahjakkuus ja taituruus veisi heti alusta asti mukanaan.

Lauantain setti oli tottakai taattua 22-pistepirkkoa. Bändin soundi on helposti tunnistettava, P-K:n nasaalista äänestä alkaen. Elementtejä ja vaikutteita on monelta suunnalta, Neil Youngista countryyn ja tukevaan bluesiin ja folkiin. Itse asiassa P-K on melkoisen pätevä blues-kitaristi. Mutta nämä kaikki ovat vain aineksia keitossa, bändi tekee niistä täysin itsensä näköistä musiikkia. Yllättävintä lauantain keikalla oli musiikin viihdyttävyys, bändi sai jopa yleisönsä tanssimaan. Toinen mukava yllätys oli setin pari coveria, kuluneet mutta hienot kappaleet Wild Thing ja Ring of Fire, johin bändi onnistui tuomaan oman hienon tulkintansa.

30-vuotiskeikka olisi monelle bändille jo lähinnä vanhojen hittien lämmittelyä ja hehkuttelua. Näin ei ollut lauantaina 22-pistepirkon keikalla. Jos täyteen myyty Tavastia ei olisi selvästi osannut odottaa innokkaasti, olisi voinut kuvitella olevansa bändin 10-vuotiskeikalla. Bändin vastustamaton musiikillinen nerous on edelleen vahvasti tallella.

Rockia sydämestä: Danko Jones Tavastialla 7.10.2010

Kunnon rehellistä perusrokettirollia ei koskaan kyllästy kuuntelemaan. Varsinkin kun se tuntuu tulevan niin täysillä sydämestä kuin Danko Jonesin tapauksessa. Kojakin näköinen rääväsuu Jones on bändinsä kanssa veivannut suoraviivaista rokkiaan Suomenkin lavoilla jo moneen kertaan. Siksi fanikanta on jo sen verran suuri, että bändi sai Tavastiankin täyteen kahtena iltana. 

Perusrokki ei kylläkään Danko Jonesin tapauksessa tarkoita tylsää kolmen soinnun junnaamista. Jonesin kappaleissa kuuluu vuosien kokemus, ne onnistuvat pitämään yllä sekä mielenkiinnon että viban puntissa. Lisäksi Jones itse on luontainen rock-kukko niin soiton, puheiden että elkeidenkin suhteen. Trion kaksi muuta jäsentä jäävät väkisinkin enemmän taustalle, mutta onhan bändin nimikin toisaalta aika selkeä viesti.

On oikeastaan vaikea keksiä, miksi Danko Jones ei ole breikannut laajemmin. Pari jonkinasteista hittiä on Suomessakin ollut, kuten Code of the Road, mutta esim Green Day:n kaltaisesta suosiosta ollaan vielä kaukana. Ehkä syy on se, että vaikka Jonesin musiikki on erittäin viihdyttävää ja tasokasta, se ei varsinaisesti tarjoa kovinkaan paljon uutta. Lähes samanlaista menua tarjoilee moni muukin musiikin ammattilainen, nyt ja ennenkin.

Mutta väliäkö sillä, meillä Tavastialle kokoontuneilla rock- diggareilla oli kaiken kaikkiaan erittäin nautittava rock-ilta. Kuuntelua piti jatkaa vielä kämpilläkin..

Edit this setlist | More Danko Jones setlists