Ruisrock sunnuntai 11.7.

Mokomaa en päässyt näkemään Provinssirockissa, mutta onneksi tilanteen sai korjattua Ruisrockissa, jossa se oli sunnuntain ensimmäinen esiintyjä. Metallimusiikki ja helteinen keskipäivän auringonpaiste ranta-olosuhteissa tuntui ensin vähän oudolta yhdistelmältä, mutta loppujen lopuksi toimi hauskana käynnistyksenä festarien viimeiselle päivälle. Mokoma on melkoisen takuuvarma esiintyjä, ja vaikka kundit vitsailivatkin aikaisesta ajankohdasta ja helteestä, yleisön hauskuttaminen ei noussut samalla tavalla pääosaan ohi musiikin kuin Kotiteollisuudella edellisenä päivänä. Mokoma on ehdottomasti suomalaisen metallin kärkeä. Sävellykset ovat kiinnostavia, suomenkielinen laulu toimii, ja soitto on juuri niin kellon tarkkaa kuin sopii odottaakin. Mokoma täytyy yrittää nähdä aina kun tulee tilaisuus.

The Sonics oli yksi monista tämän vuoden Ruisrockin revival- bändeistä, ehkä festarin 40v synttärien ansiosta. Bändin soitosta kuuli selvästi edelleen sen räväkkyyden, jolla se teki itsensä tunnetuksi 60-luvulla. Mm. Jack White on nimennyt bändin yhdeksi suurimmista vaikutteistaan, ja heitä on kuvailtu punk-bändiksi 10 vuotta ennen ilmiön keksimistä. Nyt tietysti kaverit ovat aika lailla iäkkäämpiä, ja samalla yleinen musiikkimaku on kehittynyt kattamaan Sonicsia huomattavasti rankempia bändejä. Sonics ei ole shokeerannut enää pitkään aikaan, mutta kundien soitossa on silti intohimoa ja paloa. Eikö soitto ole mitenkään lepsua kelailua vuosikymmenien keikkailusta huolimatta. Sonicsin klassikoita oli oikein mukava kuunnella puun alla varjossa istuskellessa.

Ruisrock kattoi tänä vuonna mukavasti laajan skaalan erilaista rockia. Yksi hauskimmista laajennuksista oli irkkurockbändi Flogging Molly. Rantalava oli erinomainen paikka näin hauskalle ja irkkutyyliin bailuhenkiselle bändille. Bändin musiikki on selkeästi kelttiläistä ja sävellykset ja soitinvalinnat noudattavat tuttuja irkkuperinteitä, mutta ovat niin rockahtavia, ettei meno tunnu mitenkään Irlannin matkailumainoksen musiikilta. 

Regina Spektorin keikan näkeminen jäi kovasti lyhyesti. Tämä omaperäinen laulaja/laulutekijä täytyy tsekata paremmin jossain muussa yhteydessä.

Festareiden loppuhuipennukseksi muodostui sitten Slashin keikka. Vaikka helle oli selvästi jo verottanut Ruisrockia, 15000 hengen yleisö kokoontui jo hyvissä ajoin odottamaan rock-jumalaansa. Ja Slash bändeineen kyllä palkitsi odotuksen. Keikalla kuultiin kattava valikoima hittejä Slashin uralta, niin Guns-n-Rosesilta kuin Velvet Revolverilta ja Snakepitiltä. Ja lisäksi tietysti makupaloja Slashin vasta ilmestyneeltä soololevyltä. Bändi näytti, kuulosti ja esiintyi hyvin Velvet Revolver- maisesti, mikä oli tottakai pelkästään hyvä asia. Kuitenkin vaikka bändin musiikissa tai esiintymisessä ei ollut mitään moitittavaa, siitä paistoi hieman rutiinimaisuus. Tilanne kuitenkin muuttui täysin, kun Slash kutsui lavalla kaverinsa Michael Monroen, josta Ruissin yleisö luonnollisesti riemastui. Monroe näytti kahdessa viimeisessä biisissä, miten rock- tähti laittaa itsensä peliin. Hän juoksi ja pomppi pitkin lavaa, kiipeili 5 metrin korkeuteen lavarakenteisiin voimistelemaan ja hyppäsi parin metrin korkeudesta takaisin lavalle. Ja luonnollisesti hän samalla lauloi biisit kuin vain Michael Monroe voi. Ei ihme, että Hanoi Rocks oli Gunnareidenkin idoleita. 

2010 Ruisrockista jäi päällimmäisenä mieleen helle. Se teki festareista enemmän kesäbailut, ja musiikin rooli tuntui vähenevän monella juhlijalla. Musiikillinen kattaus oli vaihteleva kautta rockin laajan skaalan. Tätä vuotta leimasi rockin veteraanien runsaus, joka olisi mielestäni vaatinut lisäkseen jonkin uudemman ison nimen kuten esim Green Day. Mutta ei voi valittaa, mielenkiintoista ja hauskaa kuunneltavaa riitti tässä valikoimassa yllin kyllin. Eipä sitten muuta kuin odottelemaan seuraavia kesän 2010 keikkoja..